Verkko-opetuksen keissejä ja oppeja Omniassa
Omniassa pidettiin opetushenkilökunnalle laajennettu verkko-opetuksen keissien esittelyiltapäivä. Ja samalla mietittiin verkko-opetuksen käytännön kysymyksiä.
Keisseissä tarkasteltiin
- työssäoppimispäiväkirjanpitoa, joka esimerkkitapauksessa oli ohjattu ja aikataulutettu opiskelija-opettaja -keskustelu MOODLEssa. Opiskelija vastasi kysymyksiin, ope kommentoi niiden sisältöjä asian, tunnelman ja toiminnan näkökulmista. Oli toiminut hyvin, kun vuorovaikutusilmapiiri oli ikään kuin ihmiseltä ihmiselle.
- hius- ja kauneudenhoitoalan keississä oli esillä tutkinnon alkuvaiheen asioiden vieminen verkkoon (Moodleen). Aluksi toimittiin kontakti-verkko -vuorottelun mukaisesti, mutta nyt ollaan viemässä koko jakso itseopiskelupaketiksi, jonka voi suorittaa - aluksi kesän aikana oman aikataulunsa mukaisesti - ja ehkä se on myöhemmin auki ympäri vuoden. Opettajan rooli on seurata, että homma toimii. Opettajan varsinainen työ on kurssin suunnittelussa ja viemisessä verkkoon.
- kolmannessa keississä tarkasteltiin Moodlen (oppimisalustan) ja webexin (virtuaalisen luokan) yhdistämistä verkko-opetuksessa. Alustaan voidaan tallentaa ohjeet, aineistot ja tehtävät, ja lisäksi siellä voidaan käydä keskusteluja ja antaa palautetta tehtävistä. Virtuaaliluokassa tavataan samanaikaisesti, voidaan valmistella aiheita, jakaa kokemuksia, tehdä ryhmänä tehtäviä tms. Virtuaaliluokassa toteutuu virtuaalisesti suora sosiaalisuus puheen (ja kuvan) kautta, kun taas alustalla voidaan työskennellä eriaikaisesti ja pääasiassa tekstin avulla. Alustan ja virtuaaliluokan yhdistäminen tuo verkko-opiskeluun vaihtelua ja erilaista toimintaa ja kokemusten mukaan se rikastaa opiskelua ja oppimista.
- neljännessä keississä tutustuttiin konkreettisesti virtuaaliluokan (WebExin) käyttöön. Ja se innosti monia, ja heräsi halua ottaa ko. työkalu käyttöön.