Mentorointihankkeen (virtamk) päätössessio
Eilen 4.10. oli virtuaaliamk:n arviointi/mentorointihankkeen päätössessio (CProssa). Painopiste oli mentoreiden yhteenvetopuheenvuoroissa sekä vetäjien koosteissa. Itse mentoroinnin kannalta puheissa kuulien seuraavia asioita:
- tärkeää on mentorointisessioiden strukturointi (ennakkoon) ja johtaminen,
- yhteisöllisyyden aikaan saaminen (mutta onko kuitenkin kyse sosiaalisen verkoston rakentumisesta - monet maailmalla eivät enää halua puhua verkkoyhteisöllisyydestä vaan social networkingistä),
- onnistunut mentorointi tarvitsee määrää (riittävän monta kokoontumista, jotta syntyy prosessi; ja ehkä myös riittävän monta osallistujaa/osallistumista),
- onnistunut mentorointiprosessi tarvitsee myös laatua (tutuksi tuleminen, salliva tila, aikaa ja tunnetta yhteisen tilan/prosessin muodostumiseen).
Koko mentorointiprosessin aikana itseäni on intouttanut Irja L:n (kumppaneineen) kehittelyt verkkomentoroinnista. Ne ja myös itse prosessiin osallistuminen tarkkailijana ja kommentoijana oleminen on kehkeyttänyt itselleni oheisen ppt. jäsennyksen.
Ihape